Pitkä matkapäivä

Siis mut herätettiin kesken unien, klo 6:00. Järkyttävä kokemus: valot laitetaan päälle, yökkäri ja vaippa vaihdetaan ja mut tungetaan siihen reppuun. Itse vasta jossain pipon päähän laittamisen kohdalla tajusin, mitä on tekeillä... Kun järkytyksestä selvisin, oltiinkin jo viilettämässä kohti terminaalia ja Lontoon konetta. Sitä ennen Äiti otti varaslähdön Ameriikan ihmeisiin...

... Ja mä pääsin purkaan ylimääräistä energiaa portilla.

Lentäminen on kyllä hienoa, mutta yhtä juttua mä en oikein ymmärrä: kuinka ne koneet päätyy sinne ylös? Kun ensin ollaan maassa...

... Ja sit ihan hetken lepuutan silmiäni ....

... Ja sitten jo ollaankin pilvien kanssa. Ja sama juttu toisin päin. Ihmeellistä, sillä näin kävi jopa kahdesti.

Mutta siellä koneessa oli kyllä tosi kivaa (aina silloin kun ei ollut nälkä tai väsyttänyt liikaa). Puuhaa riitti kyllä:  

Oon muuten huomannut, että ihmiset on tosi kivoja! Varsinkin sellaiset hieman vanhemmat täti-ihmiset on tosi kovia jutteleen ja lirkutteleen, kun vähän niille hymyilen. Siistiä! Lentokoneessa sain pari varamummoakin. Etenkin Puolan varamummo oli tosi kiva, kun se kanniskeli mua edes-takas käytävää. Sillä oli omia lapsenlapsia Floridassa, joten se mummu varmaan tykkää lapsista.
Lisäksi huomasin, että passintarkasjat on myös tosi kivoja. Niistä varoiteltiin ihan turhaan... Suomesta kun lähdettiin, setä tiskin takana ihmetteli kuinka olen niin hyväntuulinen niin aikaisin aamulla. Lontoon passintarkastuksessa sekä täti että setä jutteli mulle tosi paljon. Varmaan jotain kivaa, en tosin ymmärtänyt sanaakaan. Mukavin tyyppi oli se mies täällä Ameriikassa. Se oli sellaisessa kopissa, jossa luki "special passengers", ja me päästiin sinne tosi nopeasti jonon ohi. Setä otti Äitin ja Iskän valokuvat ja sormenjäljet, mut mun ei tarvinnu antaa. Olin varmaan niin huvittavan näköinen, kun setä mun passikuvaa katsoessaan totesi, että "Oh, that's her normal face" (vapaa suomennus: "Oi, tuo on siis hänen perusilmeensä"). Sama setä tosin väitti, että mulla on Äitini silmät... Ja pöh, kyllä nää ihan mun omat on!!

Mä viihdyn tosi hyvin kun asioita tapahtuu ja on kunnon hässäkkää. Siispä mua ei yhtään häirinnyt, kun äiti ja iskä yritti löytää yhtä kadonnutta matkalaukkua ja mun turvaistuinta. Lisäksi jouduttiin säätään siellä autovuokraamossa, kun meidän eka auto oli laiton "illegal" -sanoi setä. Lainaturvaistuimia jouduttiin myös vaihtaan, kun ensimmäinen oli mulle liian iso. Tämän kaiken jaksoin mielestäni tosi hienosti, mutta kun lopulta lähdettiin kohti hotellia, ei silmät vaan millään pysyny auki. Olihan matkaa takana jo 20 tuntia. Seuraavan kerran heräsinkin sieltä hotellilta omasta sängystä. Äitin mielestä vaan liian aikaisin.

Niin joo, se matkalaukku ja turvaistuin oli tullu tänne hotellille sinä aikana kun mä lepuutin silmiäni. Kaksiosainen turvaistuin oli tosin kolmessa osassa, ja taas aamuksi saatiin hässäkkää, kun Iskä ja Äiskä koitti saada sen kasaan. Ne kyllä sääti sitä luvattoman kauan, eikä ne loppujen lopuksi saaneet sitä ilman apua. Onneksi Iskä tajusi soittaa Suomeen siihen kauppaan meijän naapurissa (toim. huom. Baby Style), ja siellä ystävällinen ihminen kertoi, kuinka istuin puretaan osiin, jotta selkänoja saatiin takaisin paikoilleen. Loppu hyvin, kaikki hyvin.

Terkkuja,
Mindiliini