Ja käteen jäi

Tuliaisia, paljon tuliaisia. Niin itselle kuin kavereillekin.

Kaverien tuliaiset. Enempää en paljasta. 

Uusi suihkukamu. 

Äitille suoja satulaan, mulle kello potkupyörään

Uusia kokemuksia.

Paljon nähtävää.

Miten siistiä!?!

Hyvää mieltä.

Iiiiihanaa!

Unta.

zzzZZZzzz

Kun meikäläisen kanssa matkustaa, on hyvä muistaa, että kaikki uusi on kiinnostavaa. Ja erityisesti sellainen, mitä saa itse räpeltää. Tämän tietäen, oli Äitillä mulle lennoille varattuna yllätyspussukka, josta löytyi kivaa tekemistä. Kaikki oli sellaisia, mitä en ollut ennen nähnyt.

Samaa logiikkaa noudattaen valitiin paikat jossa käytiin. Mä kun oon tällainen vaatimaton tapaus, niin että mulle riittää paikat missä saa juoksennella. Siispä käytiin puistoissa, kukkamarketilla, kasvitieteellisessä puutarhassa ja kaupoilla. Onneksi mulla oli mukana Apina, jolla oli pitkä häntä, niin en päässyt pahasti livahtamaan karkuun. Sama Apina osoittautui lentokentällä erittäin kullan arvoiseksi. 

Mihinkään museoihin ei mua onneksi raahattu, vaan noille aikuisille riitti kaupungilla kiertely. Mäkin viihdyin, vastoin ennakko-odotuksia, oikein hyvin rattaissa. Niissä nukuttikin kivasti. Mun rattaat on sillai kivat, et ne on sellaset pikkaset rimpulat. Niitten kanssa on helppo mennä ahtaissa tungoksissa ja nostella ylös ja alas kun yllättäen tulee portaat vastaan. 

Ravintoloissakin käytiin, mutta niissä mä mieluusti vain nukun. Johtuu siitä, että olen hyvin valikoiva ruuan suhteen. Onneksi noilla porukoilla oli purkkisafkaakin mukana, niin en ihan päässy kuihtuun. 

Hotelli on hyvä olla hyvä. Mä tarviin palvelua, ja ymmärrystä. On myös kiva että hotelli on keskeisellä paikalla, niin on helppo käydä siellä sitten varikolla tarvittaessa.

Ai niin, ja olihan mulla ne väsyneet mutta onnelliset vanhemmatkin mukana. Mennen tullen.

#Parentisie

Tämä reissu on nyt taputeltu. Kiitos te Kivat Tyypit kun ootte lukenu!
Noi porukat suunnittelee taas uutta matkaa, joten - untill then - Heippa!!

Haliterkuin,
Minttu

Kasveja kaupungissa

Sitä "vaahteraa" on tässä kaupungissa tosi paljon. Mut se on kuulemma sellainen aikuisten juttu, eikä kaikkien niidenkään, joten mulle päätettiin esitellä muitakin kasveja.

Esittely aloitettiin heti aamusta, aamupalalla. Mun ei, onneksi, tarvinnut sitä puuroa yrittää syödä, vaan sain syödä pelkkää juustoa ja hedelmiä. Se juusto ei kuulemma ole kasvi, mutta ne hedelmät kai on. Passion hedelmästä ei tullut mun suosikkia, mutta innostuin siemenistä. Ja vesimeloonista. Mun makuun noi aikuiset viihtyi siellä aamupalalla ihan liian kauan, oli kuulemma "niin paljon kaikkea hyvää". Mun mielestä rappusissa juoksentelu on paljon kivempaa.

Kaikkee hyvää

Aamupalan jälkeen suunnattiin taas siihen puistoon, jossa on puisto. Tällä kertaa aikuisetkin oli ymmärtänyt puistojen syvimmän olemuksen: ne leikki, aikuiset siis. Ne näköjään tykkää leikkiä isoissa ryhmissä. Ne potki palloo (hyvä valinta), nosteli sellaisia isoja kuulia ja löi pistareihin. Tätä viimeistä mä vähän ihmettelen, kun mua ainakin kielletään löymästä - missä noiden aikuisten vanhemmat oikein on? Tässä puistossa oli myös paljon kukkia. Ja enkä mä saanu repiä näitäkään.

Niitä kukkia

Päiväunet vetäsin taas vaunuissa. Ihanan helppoa. Hienoo on muuten se, että kun mä olen jo vähän oppinut puhuun, voin käskyttää noita mun porukoita myös unissani. Vetelin tyytyväisesti sikeitä, kun yhtäkkiä vaunut pysähty! Sieltä unen seasta mä huutelin Iskälle, että "mennään, mennään". Täyty huutaa moneen kertaan, että se usko. Tämän jälkeen oli hyvä jatkaa unia vielä tunnin verran.

Unilta mä heräsinkin sitten Kasvitieteellisestä puutarhasta. Se oli aika erikoinen paikka.
Äiti ja Iskä on kuulemma ollu muissakin tämmöisissä paikoissa, kun Iskä niistä tykkää. Äiti ei ehkä niinkään, kun se ei edelleenkään erota heinää herneestä. Musta taitaa tulla Iskän likka, sillä kyllä mä tuolla viihdyin...

Hö, en saanu astua

Oon oppinu poseeraan

Mikäs näin on portaita mennessä?

Iskä viihtyy.

Rauhallisen aamun jälkeen meno muuttui kerrasta. Hirveellä tohinalla mentiin hakeen laukut hotellilta, kiiruhdettiin junaan, sieltä lentoasemalle, sitten vietiin ne laukut, sitten turvatarkastukseen. Täytyy kyllä sanoo, että nää hollantilaiset on paljon fiksumpia kuin englantilaiset: Nää oli kehittänyt sellaisen koneen, johon mun ruuat ja maidot laitettiin. Ne oli siä koneessa hetken ja sit ne sai ottaa mukaan. Ei tarvinnu Äitin tai Iskän maistella niitä.

Lentokoneessa menin kuin kokenut konkari. Hivenen kesti nukahtaa, mutta lopulta se uni sitten tuli. Ja kun se tuli, niin sitä sitten riitti.

Tilaa on.

Kuinka moni onkaan ollu
lentokentällä pyjamassa?

Onko nää paluumatkat aina näin lyhyitä? Mä meinaan nukahdin siellä koneessa ja heräsin kotoa. Eli nyt mä oon taas kotona. Jei! Kivaa oli, mutta kiva on olla täälläkin. Blogi ei ihan vielä hiljene, vaan yksi juttu tämän retken tiimoilta on vielä tulossa.

Love ya!
Minttu

Kuin vanha tekijä

Nehän sanoo, että "lapsi tottuu" kun sen kanssa reissaa. Ei me mitään totuta, ne on vanhemmat jotka tottuu. Ja oppii. Miettikääs nyt: Edellisestä reissusta on noin 9kk, en mä siitä enää mitään muista. Ja kun joulu koittaa, olen unohtanut tämänkin matkan. Mutta noi vanhemmat muistaa, ja ne tottuu. Ja oppii. Tänäänkin päivä meni jo paljon paremmin, kun nuo älys a) syödä lounaan silloin kun mä nukun, b) ottaa mulle illalliselle riittävästi omaa järsittävää, c) pitää illallisen erittäin lyhyenä. Ja tämä kaikki eilisen päivän perusteella. Ei noi ehkä oo niin tyhmiä miltä näyttää (Iskän sanonta, huom!).

Aamu alkoikin mun lempipuuhalla, eli mentiin leikkipuistoon. Sinne oli tosin huomattavasti pidempi matka kuin kotipihan puistoon ja mä melkein nukahdin jo matkalla. Onneksi matkalla oli mitä katsella. Siis noi mopot meinaan. Mähän en siis missaa yhtään mopoa! Aika monta kertaa on tällä reissulla jo tarvinnu sanoo "mopo"...

Hauskan näköistä täällä on.

Väsyttää, mutta kyllä mopoa jaksaa aina ihastella. 

Lopulta päästiin puistoon ja se oli hassu paikka, siellä oli nimittäin puisto puistossa. Ensin siis tultiin sellaiseen aikuisten puistoon. Tämän päättelin siitä, että niillä isoilla ihmisillä on niin mielikuvituksettomat leikit: kaikki vaan juoksi, kahteen suuntaan, eli mua kohti tai musta pois. Eikä ne ees menny "karkkuun" tai "pakoon", ei kiljahdellu, eikä jahdannu toisiaan. Miten tylsää. Pian onneksi löytyi se meidän idearikkaampien temmellyskenttä. Tuttuja kavereita ei siä ollu, mutta ei mun tarvinnu yksinkään leikkiä.

Vuori vallattu.
Iskä oli onneks ihan vieressä.

Tää oli kuin Miamin rantahiekka.

Iskä on opettanut mut roikkuun.
Oon tässä jo Äitiä parempi.

Puistoilu on uuvuttavaa, joten uni korjasi heti kun lähdettiin. Kun mä heräsin, istuttiin ulkokahvilassa ja Iskä sai juuri juustokakun nenänsä alle. Sen verran olin armollinen noille leikkikavereille, että annoin niiden istua sen kakun ajan rauhassa ja sitten vasta piti jatkaa matkaa.

Iltapäivän kohokohta oli ehdottomasti juoksentelu kaupoissa. Niitä tänään riitti. Paikalliset kauppatädit ja -sedät ymmärtää tämän juoksentelun paljon paremmin kuin kotimaiset kollegansa: mä saan ihan rauhassa juosta, eikä kukaan tuhahtele. Mahtavaa! Eniten riemunkiljahduksia aiheutti Nike-kauppa, siellä oli paljon kaikkee värikästä. New Yorkerissa oli niin hyvää musaa, että siellä vallan riehaannuin. Enkä muuten ollut ainoa, sillä äiti väittää, ettei se erottanut mun kikattelua niiden muiden joukosta. Tämä oli tosi outoa ja pidinkin sitten huolen, että ihan kaikki kuulee mut, kun mä lähden siitä kaupasta!

Tänään otettiin välistoppi hotelliin, se on niin kiva. Meillä on aivan mieletön aamiainen (lue: siellä on vesimeloonia ja juustoa) ja mukavat näkymät ikkunasta. Ja isoin sänky mitä mä oon ikinä nähny! Äiti kyllä väittää, että siinä on kolme sänkyä rinnakkain, mutta iso se on silti.

Meidän hotelli.
Arvaa mikä on meidän ikkuna. 

Krokolla on tilaa nukkua.

Äiti ja Iskä sano taas tänään mua monta kertaa reippaaksi. Mä kyllä väitän, että ne on noi vanhemmat, jotka niitä reippaita on! Vaikka onhan se kiva kun muakin kehutaan (alkaa käsite "reipas" tulla tutuksi).

Huomenna illasta kotimatkalle. Onneksi vasta illasta, joten mulla on vielä koko päivä aikaa.

Terkkuja lähettää,
Mintsa

Heiluttelua kaupungilla

Eilinen matkustuspäivä olikin näin pienelle ihmiselle aika raskas kokemus ja simahdin illalla samantien kylpemisen jälkeen ja nukuin peräti seitsemään asti, josta suurimman osan vieläpä omassa sängyssäni! Aamulla Äiskä yritti syöttää puuroa mulle, mutta enhän mä nyt reissussa mitään puuroo syö. Onneks noi tajus ottaa mut mukaan aikuisten aamupalalle, jossa mutustelin juustoa ja kiiwiä, nam.

Aamiaisen jälkeen mut istutettiin vaunuihin ja loppupäivä menikin pitkälti siinä istuessa ja kadulla ihmisille heilutellessa. Ensimmäisenä käytiin kukkatorilla, jossa kyllä myytiin vähemmän kukkia ja enemmän niiden siemeniä. Erikoista oli, että nämä paikalliset tuntuvat tosissaan pitämään vaahterasta.

Onneksi meillä oli kartta mukana, koska mä olen huomannut, että Iskällä ei ole minkäänlaista suuntavaistoa, joten karttaa täytyy tutkia välillä tarkkaankin...

Aamupäivällä otin pikku nokoset (puolitoista tuntia) Dam aukiolla.

Täällä Amsterdamissa on harmittavan vähän leikkipuistoja tai muitakaan puistoja, mutta onneksi puolivälissä päivää löydettiin yksi, jossa sain kirmata ja purkaa ylimääräistä energiaani. Tämäkin puisto, kuten yleisesti ottaen kaikki täällä, oli joen (kutsutaan kanaaliksi) varressa. Kerran kun singahdin joen rantaan niin siellä sattuikin menemään pitkä vene. Mähän heiluttelen yleensäkin kaikille, niin päätin sit ihan vaan huvikseni heiluttaa sille laivallekkin. Oli hauskaa kun pikku hiljaa koko laiva heilutti mulle takaisin kun se hissukseen liplatteli ohitse. Täällä on muutenkin tosi kivoja ihmisiä ja suurin osa moikkailee mulle vastaantullessaan, jotkut jutteleekin, mutta ne puhuu hassusti, enkä ymmärrä siitä mitään, hymyilen vaan takaisin... ja heilutan.

Mun kokemukset ravintoloista ovat tätä matkaa ennen rajoittuneet Suomeen ja Floridaan. Täytyy todeta, että vaikka ihmiset täällä muuten ovat mukavia, niin palvelukulttuuri on lähempänä meidän kotoista itäeurooppalaista meininkiä. Turhia ei työn ohessa hymyillä ja ruuan tulo kestää niin kauan, että en todellakaan istu pöydässä koko aikaa. Onneksi Iskä ja Äiskä jaksaa vuorotellen vahtia mua kun ruuan tuloa odotellessa juoksentelen pitkin katua. Testasin tänään uusina makuelämyksinä aikuisten lasagnea ja pitsaa, mutta totesin, että appelsiinimehu vie voiton.

Yhdessä lelukaupassa löysin uuden kaverin. Sen nimi on Ami. Mä pidin siitä niin lujaa kiinni, että Äiskä antoi mun pitää sen. Ami kulki mun kainalossa kaupungilla ja välillä me otettiin Amin kanssa pienet torkutkin.

Mun päivän kohokohta on nyt molempina reissupäivinä ollut iltauinnilla käyminen. Täällä meidän huoneessa on siis oma uima-allas. Tälläinen pitää saada kotiinkin!

Leikittiin myös piilosta.

Ja jatkettiin kerrostalokyttäystä sekä vähän riehuttiin.

Moimoi,
Minttu


 Ps. Hillalle kiitokset hyvästä juttuideasta. Pyritään toteuttamaan se matkan jälkeen kun tiedetään paremmin.

Ykkösluokan misu

Ja niin me lähdettiin.

Olin aamulla pihassa kavereiden, ja iskän, kanssa leikkimässä ja sinä aikana matkatavarat olivat ilmestyneet olohuoneeseen. Fiilis oli aika mainio, sillä sehän tarkoitti sitä, että me ihan oikeasti ollaan lähdössä. Tällä kertaa matkatavaraa oli kohtuullisesti, mutta en mä silti tuota määrää itse kantaisi.

Tavaraa riittää

Matka Helsinkiin meni hyvinkin nopeasti: Mä istuin autoon, raotin silmiäni jossain Linnatuulen kohdilla, ja sitten oltiinkin jo perillä. Miten kätevää. Oli sitten sitä energiaa millä juoksennella kentällä, ja katsoa lentokoneita. Mulla oli kiva kaveri mukana, apina. Se on kuvassa se pienempi kalju. Siis se joka on mun selässä (eikä pidä kädestä). Apina on ihan tosi kiva, sillä on tuollainen pitkä häntä. Jonkun tosin täytyis puhutella tuota iskää, sillee kauniisti: ei eläimiä saa pitää hännästä!!

Lentokoneessa mä sain istua melkein ekalla rivillä. Siis toisella rivillä, huomauttaa äiti. Äiti sanoo, ettei se ole ikinä istunut lentokoneessa niin edessä. Ihmettelen, että miksi ei, kun siellä oli paljon tilaa ja oikein mukavat penkit. Mäkin sain oman penkin.
Välillä noita vanhempia saa vähän hävetä, ihme hihittelijöitä. Eikö ne muka ole ennen nähneet lasista juomalasia ja metallisia aterimia? Outoja ovat.
Se mun penkki oli niin kiva, että jaksoin pyöriä siinä (melkein) koko matkan. Oikein kiva lentotäti vei mua välillä keittiöön käymään, mutta muuten viihdyin oman paikan läheisyydessä. Äitillä oli mulle sellainen pussukka mukana, josta sain tekemistä. Sellaisia leluja, mitä en ollu ennen nähnykään - miten siistiä!! Ja iskällä oli mulle herneitä ja mustikoita.

2h 15min nämä jaksoi kiinnostaa ja sitten halusin "pois". Harmi vaan, että matkaa oli siinä vaiheessa vielä 15min jäljellä. Kerroin kyllä mielipiteeni tylsistymisestä hyvin kovaäänisesti, mutta se ei nopeuttanut mitään. Yleensä se huutaminen kyllä toimii. Äiti kyllä sanoi mua "tosi reippaaksi", vaikka en ihan oo varma mitä se tarkoittaa...

Me päästiin kuin päästiinkin lopulta Amsterdamiin. Ja mä pääsin elämäni ensimmäistä kertaa junaan. Tuli niitä asemalaitureita nähtyä sitten useampikin, kun noi kuljettajat ei aluksi löytäneet oikeata laituria. Onneksi älysivät kysyä.

Lopulta päästiin hotellille. Ihan kumma huone: täällä on mattoa ihan joka paikassa ja seinät on tosi "korkeat". Parasta täällä on ehdottomasti nuo ikkunat! Vähänkö siistiä kytätä kadun menoa. Ollaan meinaan melkein katutasossa.

Huomenna baanalle!

Terkuin,
Minttu

Taas mennään!

Morjens!

Viime reissusta onkin kulunut aikaa. Palttiarallaa 9 kk. Ja meikälikka on tänä aikana kasvanut aika paljon. Näin paljon:

Nyt mä lähden taas reissuun. Tai niin mulle väitetään, mitään todisteita en oo nähny. Viimeksi kun mentiin, niin hösäys ja tösäys alkoi monta päivää aikaisemmin. Nyt, kun reissuun pitäis lähtee huomenna, ei noi laiskiaiset (Iskä ja Äiti siis) ole tehneet vielä mitään valmisteluja. Luulevat varmaan, että tämä olis jotenkin helpompi reissu. Hehe, luulo ei tiedon.... mikä se nyt on... ?

Mä pääsen taas lentokoneeseen - jeeeeeei! Mä luulen, että mun vierustoverit on yhtä innoissaan tästä. Eikös jokaisen lentomatkustajan unelma ole 1,5 vuotias joka ei jaksa olla paikallaan? - No sitähän minäkin. Äiti taitaa olla aika huumorintajuton, kun se ei kuulemma jaksa sitä kanssamatkustajien riemua pitkää aikaa. Matka-aika rajasikin kohdevalintaa: listalla oli Amsterdam, Lontoo sekä Ruotsin risteily. Amsterdam joutui jo kertaalleen hylkylistalle, kun ei löytynyt sopivia lentoja. Siis sellaisia, jotka menisivät päivä-/iltapäivä-/ilta-aikaan. Lontoo oli jo jyräämässä Ruotsin ristely -ideaa, kunnes Iskän silmiin osui suora lento Helsingistä Amsterdamiin, ja lähtö klo 16. Voittaja löytyi ja me mennään Amsterdamiin.

Äiti ja Iskä ei oo kumpikaan siellä koskaan olleet. Enkä minäkään siis. Mut onneks muut on ollu. Äiti sai hyviä vinkkejä konkarimatkaaja-Akilta, joka siis on ollut siellä useasti. Nyt tiedetään miten juna-aseman automaattia käytetään, missä on kauppa, ja että euroja pitää ottaa mukaan, ja että pistorasiaan ei adapteria tarvi (kai). Näillähän pärjää.

Huomenna siis karavaani starttaa. Onneksi vasta puolilta päivin, niin pääsen aamusta vielä hiekkalaatikolle ja vähän pyörää potkutteleen "lujaa"! Takaisin tullaan sitten lauantaina myöhään illalla.

Hilirimpisis!

Terkkuja lähettää,
Mintsu