Kuin vanha tekijä

Nehän sanoo, että "lapsi tottuu" kun sen kanssa reissaa. Ei me mitään totuta, ne on vanhemmat jotka tottuu. Ja oppii. Miettikääs nyt: Edellisestä reissusta on noin 9kk, en mä siitä enää mitään muista. Ja kun joulu koittaa, olen unohtanut tämänkin matkan. Mutta noi vanhemmat muistaa, ja ne tottuu. Ja oppii. Tänäänkin päivä meni jo paljon paremmin, kun nuo älys a) syödä lounaan silloin kun mä nukun, b) ottaa mulle illalliselle riittävästi omaa järsittävää, c) pitää illallisen erittäin lyhyenä. Ja tämä kaikki eilisen päivän perusteella. Ei noi ehkä oo niin tyhmiä miltä näyttää (Iskän sanonta, huom!).

Aamu alkoikin mun lempipuuhalla, eli mentiin leikkipuistoon. Sinne oli tosin huomattavasti pidempi matka kuin kotipihan puistoon ja mä melkein nukahdin jo matkalla. Onneksi matkalla oli mitä katsella. Siis noi mopot meinaan. Mähän en siis missaa yhtään mopoa! Aika monta kertaa on tällä reissulla jo tarvinnu sanoo "mopo"...

Hauskan näköistä täällä on.

Väsyttää, mutta kyllä mopoa jaksaa aina ihastella. 

Lopulta päästiin puistoon ja se oli hassu paikka, siellä oli nimittäin puisto puistossa. Ensin siis tultiin sellaiseen aikuisten puistoon. Tämän päättelin siitä, että niillä isoilla ihmisillä on niin mielikuvituksettomat leikit: kaikki vaan juoksi, kahteen suuntaan, eli mua kohti tai musta pois. Eikä ne ees menny "karkkuun" tai "pakoon", ei kiljahdellu, eikä jahdannu toisiaan. Miten tylsää. Pian onneksi löytyi se meidän idearikkaampien temmellyskenttä. Tuttuja kavereita ei siä ollu, mutta ei mun tarvinnu yksinkään leikkiä.

Vuori vallattu.
Iskä oli onneks ihan vieressä.

Tää oli kuin Miamin rantahiekka.

Iskä on opettanut mut roikkuun.
Oon tässä jo Äitiä parempi.

Puistoilu on uuvuttavaa, joten uni korjasi heti kun lähdettiin. Kun mä heräsin, istuttiin ulkokahvilassa ja Iskä sai juuri juustokakun nenänsä alle. Sen verran olin armollinen noille leikkikavereille, että annoin niiden istua sen kakun ajan rauhassa ja sitten vasta piti jatkaa matkaa.

Iltapäivän kohokohta oli ehdottomasti juoksentelu kaupoissa. Niitä tänään riitti. Paikalliset kauppatädit ja -sedät ymmärtää tämän juoksentelun paljon paremmin kuin kotimaiset kollegansa: mä saan ihan rauhassa juosta, eikä kukaan tuhahtele. Mahtavaa! Eniten riemunkiljahduksia aiheutti Nike-kauppa, siellä oli paljon kaikkee värikästä. New Yorkerissa oli niin hyvää musaa, että siellä vallan riehaannuin. Enkä muuten ollut ainoa, sillä äiti väittää, ettei se erottanut mun kikattelua niiden muiden joukosta. Tämä oli tosi outoa ja pidinkin sitten huolen, että ihan kaikki kuulee mut, kun mä lähden siitä kaupasta!

Tänään otettiin välistoppi hotelliin, se on niin kiva. Meillä on aivan mieletön aamiainen (lue: siellä on vesimeloonia ja juustoa) ja mukavat näkymät ikkunasta. Ja isoin sänky mitä mä oon ikinä nähny! Äiti kyllä väittää, että siinä on kolme sänkyä rinnakkain, mutta iso se on silti.

Meidän hotelli.
Arvaa mikä on meidän ikkuna. 

Krokolla on tilaa nukkua.

Äiti ja Iskä sano taas tänään mua monta kertaa reippaaksi. Mä kyllä väitän, että ne on noi vanhemmat, jotka niitä reippaita on! Vaikka onhan se kiva kun muakin kehutaan (alkaa käsite "reipas" tulla tutuksi).

Huomenna illasta kotimatkalle. Onneksi vasta illasta, joten mulla on vielä koko päivä aikaa.

Terkkuja lähettää,
Mintsa