Ykkösluokan misu

Ja niin me lähdettiin.

Olin aamulla pihassa kavereiden, ja iskän, kanssa leikkimässä ja sinä aikana matkatavarat olivat ilmestyneet olohuoneeseen. Fiilis oli aika mainio, sillä sehän tarkoitti sitä, että me ihan oikeasti ollaan lähdössä. Tällä kertaa matkatavaraa oli kohtuullisesti, mutta en mä silti tuota määrää itse kantaisi.

Tavaraa riittää

Matka Helsinkiin meni hyvinkin nopeasti: Mä istuin autoon, raotin silmiäni jossain Linnatuulen kohdilla, ja sitten oltiinkin jo perillä. Miten kätevää. Oli sitten sitä energiaa millä juoksennella kentällä, ja katsoa lentokoneita. Mulla oli kiva kaveri mukana, apina. Se on kuvassa se pienempi kalju. Siis se joka on mun selässä (eikä pidä kädestä). Apina on ihan tosi kiva, sillä on tuollainen pitkä häntä. Jonkun tosin täytyis puhutella tuota iskää, sillee kauniisti: ei eläimiä saa pitää hännästä!!

Lentokoneessa mä sain istua melkein ekalla rivillä. Siis toisella rivillä, huomauttaa äiti. Äiti sanoo, ettei se ole ikinä istunut lentokoneessa niin edessä. Ihmettelen, että miksi ei, kun siellä oli paljon tilaa ja oikein mukavat penkit. Mäkin sain oman penkin.
Välillä noita vanhempia saa vähän hävetä, ihme hihittelijöitä. Eikö ne muka ole ennen nähneet lasista juomalasia ja metallisia aterimia? Outoja ovat.
Se mun penkki oli niin kiva, että jaksoin pyöriä siinä (melkein) koko matkan. Oikein kiva lentotäti vei mua välillä keittiöön käymään, mutta muuten viihdyin oman paikan läheisyydessä. Äitillä oli mulle sellainen pussukka mukana, josta sain tekemistä. Sellaisia leluja, mitä en ollu ennen nähnykään - miten siistiä!! Ja iskällä oli mulle herneitä ja mustikoita.

2h 15min nämä jaksoi kiinnostaa ja sitten halusin "pois". Harmi vaan, että matkaa oli siinä vaiheessa vielä 15min jäljellä. Kerroin kyllä mielipiteeni tylsistymisestä hyvin kovaäänisesti, mutta se ei nopeuttanut mitään. Yleensä se huutaminen kyllä toimii. Äiti kyllä sanoi mua "tosi reippaaksi", vaikka en ihan oo varma mitä se tarkoittaa...

Me päästiin kuin päästiinkin lopulta Amsterdamiin. Ja mä pääsin elämäni ensimmäistä kertaa junaan. Tuli niitä asemalaitureita nähtyä sitten useampikin, kun noi kuljettajat ei aluksi löytäneet oikeata laituria. Onneksi älysivät kysyä.

Lopulta päästiin hotellille. Ihan kumma huone: täällä on mattoa ihan joka paikassa ja seinät on tosi "korkeat". Parasta täällä on ehdottomasti nuo ikkunat! Vähänkö siistiä kytätä kadun menoa. Ollaan meinaan melkein katutasossa.

Huomenna baanalle!

Terkuin,
Minttu